Studio

Studiomme sijaitsee Piirin alueella Ateljee rakennuksessa, osoitteessa Björkenheimin Puistotie 6.

Studiossamme on kaikki normaaliin studiovalaistukseen tarvittava kalusto, sekä opetustoimintaan mahdollistavat tarvikkeet, mm. iso 65" näyttö.

Anssi

Olen kansainvälisesti palkittu valokuvaaja (AT) Seinäjoelta.

Ammattiosaamista olen käytännön tekemisen lisäksi hankkinut suorittamalla Media-alan ammattitutkinnon valokuvauksen osaamisalalta. Erityisesti ihmisten kuvaamisen koen omakseni. Tavoitteenani on tarjota mutkatonta kuvauspalvelua, olipa aihe mikä hyvänsä. Kuvauspalvelut onnistuvat suomeksi, englanniksi ja espanjaksi.

Teen kaupallisten kuvausten lisäksi TFP-kuvauksia (Time For Pictures).

Tarkempaa tietoa minusta löydät nettisivuiltani anssileppanen.fi

Santtu

Olen Santtu Hakala, valokuvaaja Etelä-Pohjanmaalta.

Valokuvauksen opit on itse opeteltu, sekä niin sanotusti kantapään kautta sekä erilaisilta valokuvauksen kursseilta. Myös kuvaajien yhteisistä tapaamisista olen saanut paljon vinkkeja ja oppia kuvaamiseen.
Asustelen Seinäjolla ja kesäisin, sekä koulujen loma-aikoina Kuortaneella. Syntyperäinen pohjalainen en ole, mutta jo niin kauan alueella asunut, että kuvauspaikat ja mäet ja vuoristot kuin alueen rotkot ovat tulleet tutuiksi.

Itselleni mieluisin kuvauskohde on ihmiset, niin studiossa kuin miljöössä. Lähellä sydäntä on myös erilaisten tapahtumien kuvaaminen.

Opetan myös valokuvaamisen perusasioita, niin itse kuvaamista kuin studiotyöskentelyä sekä kuvankäsittelyä. (Pian toivottavasti myös videon käsittelyä)

Uutena oppimisen kohteena on nyt videokuvaaminen ja niiden käsittely. Haastava ja mielenkiintoinen uusi asia itselleni kuvaamisen kentällä.

Tarkempaa tietoa minusta löydät nettisivuiltani hakala.info

Hanna

Olen Hanna Varjanto, itseoppinut valokuvaaja Seinäjoelta.

Vietän myös paljon aikaa synnyinpaikkakunnallani Ähtärissä.
Olen helposti lähestyttävä ja työskennellyt pitkään lähihoitajana ihmisläheisessä ammatissa.

Valokuvaamaan olen itse opiskellut sekä tehnyt yhteistyötä muiden valokuvaajien kanssa niin kameran takana kuin edessä itse mallina toimien. Mallina oleminen on antanut eväitä ohjata kuvattavana olevaa.

Rakastan taltioida elämän tärkeimmät hetket — olipa kyseessä muotokuva studiolla tai luonnon kauneudessa, sinusta, teistä, lapsistasi, pienestä vastasyntyneestä tai koko perheestäsi.
Erikoistun myös hyvin herkkien hetkien, kuten hautajaisten, kuvaamiseen.

Kuviini voit tutustua tarkemmin Instagramissa @hannavarjantophotography

yhteystiedot

Studiomme löytyy Piirin Ateljee-rakennuksen 1. kerroksesta osoitteessa Björkenheimin Puistotie 6

Valokuvaajien yhteystiedot:

Anssi Leppänen:
anssi.pictures[at]gmail.com | nolla viisi nolla 5304375 | anssileppanen.fi

Santtu Hakala:
photography[at]hakala.info | nolla neljä neljä nolla 358440 | hakala.info

Hanna Varjanto:
photosbyvarjanto[at]gmail.com | nolla neljä viis 3544775

Elements

Text

This is bold and this is strong. This is italic and this is emphasized. This is superscript text and this is subscript text. This is underlined and this is code: for (;;) { ... }. Finally, this is a link.


Heading Level 2

Heading Level 3

Heading Level 4

Heading Level 5
Heading Level 6

Blockquote

Fringilla nisl. Donec accumsan interdum nisi, quis tincidunt felis sagittis eget tempus euismod. Vestibulum ante ipsum primis in faucibus vestibulum. Blandit adipiscing eu felis iaculis volutpat ac adipiscing accumsan faucibus. Vestibulum ante ipsum primis in faucibus lorem ipsum dolor sit amet nullam adipiscing eu felis.

Preformatted

i = 0;

while (!deck.isInOrder()) {
    print 'Iteration ' + i;
    deck.shuffle();
    i++;
}

print 'It took ' + i + ' iterations to sort the deck.';

Lists

Unordered

  • Dolor pulvinar etiam.
  • Sagittis adipiscing.
  • Felis enim feugiat.

Alternate

  • Dolor pulvinar etiam.
  • Sagittis adipiscing.
  • Felis enim feugiat.

Ordered

  1. Dolor pulvinar etiam.
  2. Etiam vel felis viverra.
  3. Felis enim feugiat.
  4. Dolor pulvinar etiam.
  5. Etiam vel felis lorem.
  6. Felis enim et feugiat.

Icons

Actions

Table

Default

Name Description Price
Item One Ante turpis integer aliquet porttitor. 29.99
Item Two Vis ac commodo adipiscing arcu aliquet. 19.99
Item Three Morbi faucibus arcu accumsan lorem. 29.99
Item Four Vitae integer tempus condimentum. 19.99
Item Five Ante turpis integer aliquet porttitor. 29.99
100.00

Alternate

Name Description Price
Item One Ante turpis integer aliquet porttitor. 29.99
Item Two Vis ac commodo adipiscing arcu aliquet. 19.99
Item Three Morbi faucibus arcu accumsan lorem. 29.99
Item Four Vitae integer tempus condimentum. 19.99
Item Five Ante turpis integer aliquet porttitor. 29.99
100.00

Buttons

  • Disabled
  • Disabled

Form